Tänään käytiin aamusta tekemässä kunnon metsälenkki Lunan ja Johannan kanssa. Reitti valittiin mahdollisimman tasaiseksi, että tämäkin "mamma" siellä pääsi taapertamaan ;) Koirat sai juosta vapaana pitkin puskia ja kyllä sitä vauhtia taas riittikin. Eilen jo tuntui lenkillä, että olis pakko päästellä ylimääräistä energiaa pihalle....

1189008.jpg

Ihan lopussa tuli oikein varsinainen koiranomistajien eliitin edustaja vastaan. Sen koira oli irti ja kulki monta sataa metriä edellä omistajaa. Tää pieni (lihava) karvapallo oli siis meidän luona paljon ennen kuin omistaja itse. Tullessaan se alkoi heti murista ja siitäkös sitten varsinkin Luna ei oikein tykännyt. Omistaja ei kuitenkaan reagoinut mitenkään vaikka meidän koirat haukku ja sen oma siinä murista pöristeli meidän ympärillä.  Kulki vaan ohi, ilmeisesti  oli sillä vikaa kuulossa ja näössä kun oli kun meitä ei siinä olis ollutkaan.... Ihmeellistä porukkaa!!! Onneksi  se koira ei tullut lähelle mua ja Romeota ja Romeokin vinku sen perään vaan innoissaan, että ei siitä mitään tappelua saatu aikaiseksi, uros kun sekin taisi olla.
 Että semmosta tälle päivälle...