Käytiin tarkistuttamassa Romeon silmät ja polvet tänään. Kaikki oli kunnossa. Saatiin samalla rokotuksetkin eli kaikki on taas kunnossa.
Silmiin laitettiin jotakin pupilleja laajentavia tippoja ja annettiin vaikuttaa. Sitten lääkäritäti katsoi pimeässä huoneessa silmiin kahdella erinäköisellä vempaimella.
 Polvet tunnusteltiin ihan käsipelillä. Kaikki oli siis kunnossa.
Hieno homma!
Tippojen takia vieläkin silmät on valonarat, mutta nyt taitaa olla jo aurinko laskenut että voi lähteä pienelle iltalenkille :)


Ennen lääkäriin lähtöä meille sattui hämmentävä tilanne lenkillä. Meitä vastaan tuli mies ja koira. Koira (kultainen noutaja) oli irti ja mies tepsutteli vaikka kuinka kaukana koirastaan ensin meitä vastaan. No Romeo siinä kyykki ja "vaani"  (niin kun tapana sillä on) perässä hiippailevaa koiraa. Päästiinkin koiran ohi ilman nuuhkukontaktia, koska irti oleva koira vähän meille murisi.... (!)
Mies ei välittänyt koirastaan mitään meni vaan eteenpäin koko ajan. Sitten kun se kultsu siitä lähti isäntänsä perään tuli niitä vastaan lenkkeilijä.  Kultsu ihan yhtäkkiä kohdalla hyökkäs ja hyppäs sitä lenkkeilijänaista vasten ja murahti.
Tietty se pelästy kamalasti.
Mies ei välittänyt mitään, ei pahoitellut eikä edes huutanut koiraansa kiinni vaan töpötti eteenpäin.
 Ihan kamalaa!!
Kun nainen meitä sitten ohitti näin että se oli ihan paniikissa ja tais vähän itkeä tihrustaakin. Jotenkin menin itsekin niin hämilleni, etten saanut sanaa suustani. Harmittaa näin jälkeen päin ettei tullut sille naiselle pahoiteltua vaikka eihän siinä meillä ollut mitään osuutta, oltiin jo ohitettu ja menossa eteenpäin.
Todella hienosta "mainosta" meistä koiraihmisistä antaa tällaiset koiran omistajat!!!
ARHGGG

( Sekava tarina, mutta niin on sekava kirjoittajakin :D ,
koittakaa nyt joku tolkku saada)