Me olemme palanneet maalaismaisemista takaisin kaupunkiin lomien loputtua. Ilmoitin molemmat koirat kouluun ja ollaan jo muutama viikko siellä käytykin. Oikeastaan molempien osalta positiivinen kokemus. Ajattelin, että me ollaan siellä haukkumassa kaikki muut ja käyttäydytään muutenkin miten sattuu. Taikalla kun on ollut alusta asti tapana haukkua kaikki vastaan tulevat koirat jo kaukaa, eikä tämä lomailu ole varmasti sitä asiaa kovasti auttanut. Kuitenkin jo eka kerran jälkeen oli selviä tuloksia nähtävissä. Mielenkiintoista lenkeistä toki tekee se, että kun toinen haukkuu niin toisenkin pitää tietty aloittaa!

Romeokin on ollut kuin mikäkin mallioppilas tuolla koulussa, ei hauku ketään, ei huomio muita ihmisiä, hevosia tai ylipäänsä mitään. On koko ajan kontaktissa, tapittaa suoraan mua silmiin ja heiluttaa häntäänsä. Olispa se sitten kotilenkeilläkin yhtä helppoo :)

 

1250535220_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mustikoitakin on tullut poimittua, mummun kanssa tässä. Koirat on syönyt molemmat  litroittain oma-aloitteisesti mustikoita pusikoista.1250535555_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Uimistakin on harrastattu, Romeo on harrastanut. Taika ei ole uskaltautunut kuin kerran uimaan. Romeolla oli tosin pitkä uintikielto silmätulehduksen takia. Sekin on voitettu vaikka ihmeen sitkee olikin, vaati useamman lääkekuurin ja oli selvästi tosi kipeä silmistään. Nyt siis onneksi se jo ohi!!