Tervetuloa tutustumaan parsonrussellinterrieri Ulvomäen Viljamin eli näin tuttujen kesken Romeon elämään.
Aika kuluu hirmu nopsaan. Meille on siis tulossa lisää vilskettä, tällä kertaa kaksijalkaista odotellessa. Laskettuun aikaan ei ole enää kuin muutama hassu viikko, hui! Kyllä jo ihan mielellään tosin tästä mahasta irtaudun, koiralenkit alkaa oleen jo hieman puuskuttavaa touhua :) Me ollaankin nyt aikas paljon lenkkeilty tuolla sienimetsän puolella, että koirat on saanut juosta vapaana. Varsinkin Taikan kiskominen ottaa jo niin tuonne masun puolelle, että oli pakko hakea sille kuonopanta. Sen kanssa se meneekin sitten tosi nätisti. Ihan säälittävähän se on kun joutuu sen kanssa käveleen, mutta ei tässä nyt muukaan auttanut. Namit ja muut keinot kokeiltiin ensin, ei mitään tehoa! Toivotaan, että tuo oppisi ilmankin käveleen ja päästäis nopsaan siitä eroon. Vaikka mitään haittaahan tuosta ei ole niin kauan kun ei vedä, mutta silti harmittaa sitä pitää....
Romeon kanssa käytiin silmätarkastuksessa ja mua ekan kerran ne jännittikin oikein kovasti. Silmät oli kuitenkin täysin terveet ja taisi käydä niin, että tällä kertaa oli kaikilla muillakin joukkotarkistuksen uhreilla silmät terveet! Mun on pitänyt Romeolle vielä varata hierojakin, mutta kun ei ole saanut aikaiseksi. Sen on jotenkin ollut ärtsy ja takapäätään tököttävä. Ite oon sitä hieronut nyt viikon verran joka päivä ja tuo näyttäisi jopa hieman tepsineen. Luulen, että on jokin vinksahdus käynyt kun Taikan kanssa riehuvat täällä sisällä liukkailla lattioilla. Ehkä olis hyvä se hierojakin varata, mutta taitaa tämä vauva tulla nyt ensin ja katotaan sitten.
Koirakoulutkin on melkein suoritettu, ens viikolla viimeiset kerrat. Hienosti on mennyt pääasiassa. Romeo on siellä ihan innoisaan edelleen, ei huomioi juurikaan muita koiria, ihmisiä yms. Taikan kanssa sitten on ollutkin hieman vaihtelevampaa :) Välillä osaa hienosti olla, mutta sitten välillä ei kärsivällisyys riitä sitten yhtään mihinkään, edes istumiseen! Toki omakin kärsivällisyys on joskus hieman kortilla. No on se kuitenkin Taikallekin kiva olla välillä ihan ilman Romeota liikkeellä ja tavata muita pentukoiria eli noin niinku loppusaldona aika tyytyväinen olen ollut tähän koulukauteen :)
Me olemme palanneet maalaismaisemista takaisin kaupunkiin lomien loputtua. Ilmoitin molemmat koirat kouluun ja ollaan jo muutama viikko siellä käytykin. Oikeastaan molempien osalta positiivinen kokemus. Ajattelin, että me ollaan siellä haukkumassa kaikki muut ja käyttäydytään muutenkin miten sattuu. Taikalla kun on ollut alusta asti tapana haukkua kaikki vastaan tulevat koirat jo kaukaa, eikä tämä lomailu ole varmasti sitä asiaa kovasti auttanut. Kuitenkin jo eka kerran jälkeen oli selviä tuloksia nähtävissä. Mielenkiintoista lenkeistä toki tekee se, että kun toinen haukkuu niin toisenkin pitää tietty aloittaa!
Romeokin on ollut kuin mikäkin mallioppilas tuolla koulussa, ei hauku ketään, ei huomio muita ihmisiä, hevosia tai ylipäänsä mitään. On koko ajan kontaktissa, tapittaa suoraan mua silmiin ja heiluttaa häntäänsä. Olispa se sitten kotilenkeilläkin yhtä helppoo :)

Mustikoitakin on tullut poimittua, mummun kanssa tässä. Koirat on syönyt molemmat litroittain oma-aloitteisesti mustikoita pusikoista.
Uimistakin on harrastattu, Romeo on harrastanut. Taika ei ole uskaltautunut kuin kerran uimaan. Romeolla oli tosin pitkä uintikielto silmätulehduksen takia. Sekin on voitettu vaikka ihmeen sitkee olikin, vaati useamman lääkekuurin ja oli selvästi tosi kipeä silmistään. Nyt siis onneksi se jo ohi!!
Taika on päässyt karvastaan. Neitistä tuli kerta heitolla laiheliini.

Meillä on kaikki sujunut hyvin. Romeolla tosin on ollut silmätulehdus jo muutaman viikon eikä ota parantuakseen. Nyt käytiin torstaina hakemassa uudet mömmöt eläinlääkäriltä ja toivotaan, että tehoa alkaa löytyä. Harmittaa kun uintikieltokin on päällänsä näin kuumilla ilmoilla ja vielä kun se on herran mielestä ihan huippua! Eläinlääkäri sitä mieltä, että on varmaankin alunperin tullutkin juuri tuosta uimisesta.
Pikku hiljaa alkaa tämä elämä tasaantua ja arki taas rullata. Tosin nyt alkoi Teron loma, että se siitä arjesta. Naapureiden kanssa tappelut on tapeltu ainakin vähäksi aikaa ja me voitimme :) Saamme siis rakentaa takapihalle puuaidan!! Koirat alkaa oleen toisiinsa tottuneita, eikä Romeoakaan enää komentele Taikaa juurikaan. Varmaan myös tuo, että silmät alkaa parantua niin vaikuttaa asiaan. Ei harmita niin kovasti vaikka joku kesken unien hyökkää kimppuun :)

Tässä kaikki "lapsukaiset" yhteisleikissä
En oo kerinnyt tässä viime aikoina koneella juurikaan istua! Viime viikolla tosin kerran vähän yritin niin heti Taika tuli ja puri verkkopiuhan vaimikäsenyolikaan poikki, ei toiminu netti enää! Siis meillä riittää vipinää ja vilskettä. Romeo ja Taika tulee juttuun keskenään hyvin. Tokihan nyt täytyy joskus Romeon kertoa mitä täällä kodissa saa tehdä ja mitä ei :) Ihmeen vähän on sisällä lujaa menoa, enemmän se on painia vaan. Taika on hieman rauhallisempi yksilö kuin vois kuvitella esim. toisesta parsonista. Kyllähän tää varmaan tästä alkaa luistaan kun ensin kotiudutaan kunnolla ja tutustutaan kaikkiin metkuihin mitä kukakin osaa! Rasmuksen kanssa Taika tulee loistavasti toimeen, on rauhallinen ja Rasmus saa silitellä toisin kuin Romeota joka ei niin välitä Rasmuksen silittelyistä vaan joko pakenee paikalta tai hakee lelun :)

Tässä kuoletettu Romeo!
ja tässä sitten neitiä hieman enemmän


Meidän Taika tyttönen lentää nyt siis vihdosta viimein huomenna Suomeen ja saadaan se illalla vielä kotiinkin. Apuva, mikähän ralli meillä on menossa koko yön. NO ehkäpä sitten hetkeksi unohtuu kuinka mukava viikko meillä on ollut tässä naapureiden kanssa tapellessa :) Kuvia siis lisään kun saan niitä napsittua tulokkaasta!
Leikkii vaikeasti tavoiteltavaa..... Ei siis pentu saapunut vielä, niinkuin piti. Paikallinen eläinlääkäri vaati vielä toisen rabies-rokotuksen ja varoajan sen jälkeen ennenkuin antaa luvan lentää. 3 viikkoa siis joudumme taas odottamaan. Kyllä nyt meikäläisen kärsivällisyys on koetuksella. Välillä sitä miettii, että kuka käski hankkia koiran Kroatiasta, kotimainen versio olis jo ollut pitkän aikaan meidän ilona. No hyvää kannattaa odottaa!!! Että tämmöstä tällä kertaa..
Niin ja taas viikonloppuna oli Romeossa punkki. Ihmeteltiin kun aristaa ja hieman ontuukin toista etujalkaa. Punkki oli sinne kaivautunut. Kohta oli ihan punainen ja turpea. Kovasti myös ilmeisesti kipeä kun taisteluhan siitä tuli, että saatiin se pois. Yleensä kyllä antaa hoitaa ja lääkitä rauhassa.
Mä jo sitten lueskelin kaikki mahdolliset taudit mitä punkit levittää ja suurinosa oireistahan sopikin :) Onneksi aamulla jalka oli ihan normaali, ei punoitusta eikä aristusta. Ei sitten ollut borrelioosia eikä luultavasti muutakaan tautia levinnyt punkista Romeoon. Mä vaan en tajua mistä noita riittää. Me ollaan laitettu punkkiainekin niskaan viime viikolla ja silti niitä on!!!! Onko muilla vai ollaanko me ainoita??
Viime viikolla jo huomasin Romeon korvassa yhden punkin, joka juuri vasta oli kaivautumassa asemiin. Sain heti nyppästyä pois. Viikonloppuna sitten löytyi 2 uutta mönkijää. Olivat jo jonkin aikaa olleet kiinnikin kun niin pulskia olivat. Saatiin kuitenkin päätä myöten ulos. Tänään taas lenkin jälkeen huomasin, että yksi punkki pirulainen käpöttelee Romeon selkäkarvoissa muina miehinä. Ei siis ollut vielä löytänyt kiinnittymiseen sopivaa kohtaa. Eilen jo kävin ostamassa punkkimömmöt apteekista, mutta tässä taloyhtiön maalaustalkoiden tohinassa jotenkin se sitten jäi laittamatta. Tänään täytyy laittaa, kun noita otuksia tuntuu nyt riittävän. Ja mikä erikoista niin ei olla edes lenkkeilty missään punkkien paratiisimaastoissa. Ihan normaalia hihnalenkkiä kävelyteitä ja hiihtoladun pohjia. Täytyy nyt tehdä tänään vielä punkkisyyni ja lorauttaa tuo mömmeli niskaan. Josko ne sitten ymmärtäisi pysyä erossa.
Pentu tulee perjantaina suomeen ja lauantaina Tampereelle saakka. Aamupäivästä sitten käyn vintiön hakemassa kotiin. Apuva!!
Meidän pikku sintti lentää ens perjantaina suomeen!!! Huippua ja aikas jänskääkin :) Mitäs kaikkee sitä nyt sitten pitääkään taas muistaa kun on pentu talossa. Matot pois ja sähköjohdot piiloon. Mitähän se sanoo Rasmuksen leluista...hmm... Romeo antaa niiden olla aivan rauhassa ja siksi meillä onkin melkoisen helppoa sen osalta ollut. Pehmoleluista yms. yksikään ei ole joutunut suolitetuksi. Ainoastaan yksi pallo on päässyt ilmoistaan. Ja muuttuuhan sitä muutenkin aikas paljon kaikki, lenkitykset ja kulkemiset...
Mitäs muuten, no ollaan käyty pyöräilemässä koko sakki kerran ja yritetään ottaa se uudeksi harrastukseksi kerran pari viikossa. Romeo meni alun touhotuksen jälkeen tosi nätisti ja sen kanssa oli ihan kiva pyöräillä. Ensimmäinen punkkikin on jo löytänyt tiensä Romeoon kiinni. Onneksi oli niin pinnassa, että sain nyppästyä irti päineen kaikkineen. Täytyy siis jo muistaa punkintorjunta.
Lähdin tulella leikkimään.... eli tässä tapauksessa katseleen koiravauvakuvia
Joutuu nyt sitten sellaisen ottaan.... Meille tulee siis vauva!!!!
Tyttökoira, rotuna espanjanvesikoira eli ihan eri maata kuin tuo terrieri. Mielenkiintoista mielestäni. Olen aina ajatellut, että haluan paljon koiria ja mahdollisimman monia rotuja haluaisin "kokeilla". Tämä tuntuu nyt sitten meidän perheeseen sopivalta otukselta tässä kohtaa. Koko ja karvanlähdöttämyys miellyttävät, kuten myös luonne ja mua tuo karvainen ulkonäkö!
Mielenkiinnolla odotetaan, miten Rompula uudesta tulokkaasta tykkää ja saako siitä kaahotuskaverin. Kuukauden verran pitäisi vielä odotella neitiä( jolla ei vielä nimeä, apuja) saapuvaksi Kroatiasta asti.
Sitten ihan asian vierestä, mutta täällä meillä päin joku älypää on laitellut makkaranpaloihin jotain myrkkyä ja heitellyt niitä kävelyteiden varsiin, että olkaapa varovaisia taas idioottien varalta missäpäin nyt sitten ikinä liikuttekin!
Sisko-plikka ja sen miespuolinen asuinkumppani haastoi meidät tällaisen kuvajuttuun, jossa avataan neljäs kuvakansio ja sieltä neljäs kuva. Sitten pitäis antaa jokin selitys kuvalle. No meille osui aikas helppo nakki! Mä olen kylässä Jennyllä ja Villellä, otan aikas rennosti! Mitäs sitä sen enempää selitteleen ![]()
1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiossa, ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään samoin.
Kaikki on jo haastettu, mä en haasta nyt ketään. Toki jos joku on jäänyt ilman niin voipi ihan sitten ottaa tästä haasteen!
Tänään aamusta oli Romeolla leikkaus, pallit pois ja silleen! Kaikki meni hienosti. Vietiin Romeo sinne ja se sai heti piikin, melko pian se sitten olikin jo kanttu vei. Tunnin päästä haettiin ihan umpi unessa oleva kielenroikuttaja sitten kotiin. Pari tuntia hyvinkin meni vielä kotonakin nukkuessa. Häntä välillä yritti vähän heilua, mutta muuten oltiin kyllä muilla mailla. Noin 2.5 tuntia kotona nukuttiin ja sitten pikku hiljaa alkoi huojunta ja hoipunta. Ulos pissalle piti päästä. Ja sitten taas jo kovasti väsyttikin, sohvalle pakko päästä hyppään ja viltin alle nukkuun taas muutamaksi tunniksi. Hyvältä siis vaikuttaa, eiköhän tää elämä tästä taas ala iloksi muuttuun kun viikonloppu on ohi.

Haava on tosi pieni muutaman sentin mittainen ja liimattu haavaliimalla kiinni. Ei tarvi sitten mennä tikkien poistoon yms. Toivottavasti saadaan pidettyä haava myös puhtaana näillä kurakeleillä, ettei vaan tulehdu!
Antibiootit oli hyvin tehokkaita ja jo muutaman päivän jälkeen selvä muutos oli havaittavissa. Ulos mennessä kuitenkin heti alkoi vinkuna ja rohina, ilmeisesti kylmä ilma tuon teki! Viikkon verran siis tehtiin tosi lyhyitä lenkkejä... Romeo olikin jo ihan ylienerginen.... Keskiviikkona sitten päästiin purkaan energiaa kunnolla kun tehtiin melko pitkä lenkki metsäautotietä ( ei aurattua)... mulla ainakin oli ihan kunnon hiki kun vaunuja työntelin toinen rengas autonrenkaan jäljessä ja toinen umpihangessa. Lenkin mittakin taisi olla kolmatta tuntia... Romeo sai juoksennella irti Lunan kanssa.. tosin tuon ukkelin sukupuolivietti on hieman ylikorostunut ja överiks meni sitten jossain vaiheessa, vaikka Luna tätä nykyä on leikattukin, ettei pitäis hajuja olla... !! Ihanaa kun viikon päästä perjantaina meitin Romeokin on leikattu!!!

Viime viikonloppuna alkoi Romeo ihmeellisesti rohista ja tuhista. Me luultiin ensin nenäpunkin iskeneen, mutta myöhemmin viikolla ja viimeistään perjantaina eläinlääkärissä selvisi, että Romeolla on flunssa, kurkunpääntulehdus. Nenä tukossa ja limaa rohisee keuhkoputkessa. Se sai antibioottikuurin ja nyt ollaan kolmatta päivää sitä annettu niin tuo herra on taas ruvennut piristyyn. On jo melkein omaitsensä. Kuitenkin nyt viikonlopun yli otamme rauhallisesti lyhyillä lenkeillä lääkärin ohjeen mukaan.
Ikävää tässä oli myös se, että jouduimme nyt sitten perumaan menomme Tampereen KV-näyttelyyn. Se olis ollut meidän tai lähinnä Romeon viimeinen näyttely ennen pallittomuusaikaa. Harmillista!! Toivotaan nyt kuitenkin, että Romeo kuntoutuu täysin ennen leikkausaikaa, ettei sitä tarvitse siirtää. Aika näyttää.
